ETUSIVU
ESITTELY
LOUNAS
MENU
VIINIT
VINOTECA
KOKOUSPALVELUT
GALLERIA
YHTEYSTIEDOT

     
 
BUCCO PARHAIDEN JOUKOSSA

Ravintola-alan ammattimedia Viisi Tähteä järjesti kuudennen kerran valtakunnallisen äänestyksen ravintola-, ruoka- ja juoma-alan ammattilaisille ja kysyi, mitkä ovat Suomen parhaat ravintolat. BUCCO oli listalla komeasti kuudestoista, parhaana satakuntalaisena ja toiseksi parhaana Helsingin ulkopuolella sijaitsevana ravintolana.

Kiitos kuuluu asiakkaillemme, jotka kannustavat jatkamaan herkullisen ja laadukkaan ruoan parissa!

Viisi Tähteä -median Kalle Kirstilä kertoo BUCCOsta näin:

"Kansainvälistä tasoa maakunnallisilla juurilla

”Italialaista satakuntalaisella ja porilaisella tuulahduksella. Välillä makuun mukaan koukkuja Espanjasta ja Ranskasta.” Näillä koordinaateilla Satakunnan tunnetuin keittäjä Jani Lehtinen pistää kartalle seitsemättä vuotta Porissa toimivan Bucco-ravintolansa.
Linjaus maistuu Buccon pöydissä hyvin konkreettisesti. Luvialaisen kalastajan Jari Valtasen toimittamaa lähivesien siikaa on aina listalla. Karitsa on toinen Buccon ja Lehtisen kestosuosikki raaka-aineena.
Karismaattinen ja kokonaisvaltaisella innolla ruokaan suhtautuva Lehtinen onkin rakentanut vakuuttavan tavarantoimittajien verkoston lähialueiden tuottajien varaan.
Toisaalta sukulaissuhteiden kautta Lehtinen on uppoutunut innolla suureen ruokarakkauteensa, italialaiseen keittiöön. Hän tuottaa ravintolansa käyttöön saapasmaan parhaita raaka-aineita aina oliiviöljystä suussa sulavaan culatello-kinkkuun.

Muuttotappio kuriin hyvällä ruoalla

Ehkä juuri Jani Lehtisen kaltaisia tekijöitä sekä rehevää ja reilua italialaista maalaiskeittiötä – cucina poveraa – toteuttavaa Buccoa on osittain kiittäminen, kun entinen muuttotappiokunta on nykyään Suomen kuudenneksi suurin muuttovoittaja asukaslukuun suhteutettuna.
Mutta näin sen pitääkin olla. Luovalle kokille maailmankaikkeuden keskus on siellä, missä hän itse on. Lehtiselle se on Pori, joka ei ole ollut este millekään. Hän on tuttu tv:stä (Mamma mia) sekä ruokakirjojen tekijänä (Rysän päältä – siikahyvä ruokakirja ja Mamman murkinoissa).
Uusin, lokakuussa 2010 julkaistava englanninkielinen ja amerikkalaisen Bright Sky Press -kustantamon julkaisema, parisataasivuinen, opus ylittää jo maan rajat. Kyse on kahden kokin yhteistyöstä. Marseillesta kotoisin oleva David Denis kokkaa ranskalaista Le Mistral -ravintolassa Texasissa ja Jani italialaista Suomessa. Välissä ovat ystävyys ja yhteiset kokemukset. Lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

Vinoteca tarjoaa laatuviinejä

Ravintola Bucco on nyttemmin saanut kylkeensä Vinoteca Buccon. Lehtisen viiniharrastus on saanut kokonaisuudessa yhä vahvemmin tilaa myös myynnissä. Huippuviineihin sijoittaminen suomalaisen keskisuuren maakuntakaupungin ravintolassa saattaa kuulostaa paperilla taloudelliselta itsemurhalta, mutta toisin on käynyt.
”Rahat investoimme turhia murehtimatta hyviin viineihin”, Lehtinen tokaisee rennosti.
Toisin sanoen Bucco hankkii vinotecaan järjestelmälliset omat allokaatiot italialaisia arvoviinejä, joita tällä hetkellä on kellarissa 100 000 euron arvosta.
“Asiakkaiden iloksi”, isäntä huomauttaa ja kehaisee huippuviinejä tarjoiltavan Buccossa parhaimmillaan puoleen hintaan Helsingin huippupaikoista.
“Se on tietenkin hirveän ikävää, että joudumme toisinaan kiertämään viinejä hankkimassa ja hyvin syömässä pitkin Italiaa. Välillä on pakko pelata golfia ruokaa sulatellessa”, isäntä linjaa roolinsa.

Satakunnan ylpeys

Bucco on ollut satakuntalaisten yritysten luonnollinen valinta, kun vieraalle on pitänyt tarjota takuulla laadukasta. Vuoden 2008 ennätysvuoden jälkeen taantuma puraisi kuitenkin yritysasiakaspuolella myös Buccoon pahasti – puolet myynnistä katosi.
Lehtinen iloitsee että samaan aikaan yksityispuolella kasvua on ollut roimasti. Hänen mukaansa Suomessa on varttumassa nuori sukupolvi, jolle hyvään ruokaan ja juomaan panostaminen on luonnollinen juttu.
Tälle kehitykselle Bucco tarjoaa puitteet, joista monessa muussa vastaavankokoisessa suomalaiskaupungissa voidaan toistaiseksi vain haaveilla, sekä hinta-laatusuhteen joka Helsingissä jää useimmiten saavuttamatta."

Tutustu Viisi Tähteä -sivuun tästä